sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden viimeisenä päivänä


Heipähei ja oikein hyvää vuoden viimeistä päivää teille kaikille!
Niin se vain tämäkin vuosi päättyy ja uusi alkaa muutaman tunnin kuluttua.
Uutta vuotta vastaanotetaan ihan täällä kotosalla oleskellen, hyvästä ruuasta
nauttien ja ehkäpä illan päälle avataan kuoharikin, jonka pukki toi.




Joulu on riisuttu jo melkein kokonaan, jäljellä ovat enää tähdet ja kyntteliköt.
Kaikki punainen on poissa ja neutraalit värit tuovat taas selkeyttä ja valoa.
Keittiöönkin teki mieli vaihdella verhot ja muutenkin tavaraa on karsittu,
nyt voi taas hengittää!




Tulppaaniakin löytyi lähikaupasta juuri sopivalla hetkellä, ne kyllä tuovat
tuulahduksen keväästä, jota kohden onneksi mennään.
 
 
 

Tuleekos teillä muuten tehtyä uuden vuoden lupauksia?
Itse olen niitä joskus tehnyt, mutta pakkaavat aina kariutumaan, joten
helpommalla pääsee kun ei tee niitä ollenkaan.  Päätin kuitenkin tulevanakin vuonna
yrittää olla armollisempi itseäni kohtaan, elää enemmän hetkessä ja olla kiitollinen
asioista, joita aina välillä pitää itsestään selvyytenä.


 
 
 Haluan myös kiittää teitä kaikkia lukijoita, jotka aina piipahdatte täällä
lukemassa höpötyksiäni ja monet teistä jättävät kommenttejakin tosi ahkeraan.

ISO kiitos siis teille jokaiselle, olette mahdottoman tärkeitä <3




 Harmaan maton ja eri verhojen myötä keittiön valo tuplaantui,
hassua, miten pikku asiat vaikuttavat kaikkeen ja tekevät olosta jotenkin
kevyemmän ja pirtsakamman.



Mukavaa vuoden viimeistä päivää ja hyvää uutta vuotta
2018!


Toivottelee, Sari












 









30 kommenttia:

  1. Kiva on vierailla kauniissa blogissasi!❤
    Hyvää uutta vuotta sinulle!🌟❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis Sari <3
      Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Vuosi on tosiaan lopuillaan. Kiitos itsellesi kivoista postauksista.
    Oikein ihanaa Uutta Vuotta sinulle Sari!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos postaukset miellyttävät :)
      Kaikkea hyvää uuteen vuoteen! <3

      Poista
  3. Mie en koskaan anna mitään uudenvuoden lupauksia mutta ensi vuodeksi voisin luvata olla ahkerampi päivittämään blogia.
    Sie olet niin ahkera, jospa mieki saisin aikaiseksi edes muutaman postauksen kuukaudessa, sillä tämähän on oikeasti niin mukava harrastus eikö olekki? ❤
    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta joen toiselle puolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudenvuoden lupaukset ovat kyllä niin ja näin? Mukavaa oliski kuulla sinusta useammin, tämä on kyllä niin mukava harrastus!

      Hyvää alkanutta vuotta Tiina <3

      Poista
  4. Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, sinulle myös oikein hyvää vuotta 2018 <3

      Poista
  5. Ihanaa uutta vuotta sinne koko poppoolle <3 ja ihanan raikas kimppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, teile kans mahtia uutta vuotta! <3
      Kimppu oli kyllä pirteä!

      Poista
  6. Kaunista uutta vuotta, Sari! Tänään kuulin pitkästä aikaa lintujen laulavan. Seuraava vuodenaika onkin sitten kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. samoin sinullekin Satu <3
      Ihanaa, kun mennään jo valoa kohti pitkän pimeyden jälkeen:)

      Poista
  7. Sen suurempia lupauksia en tehnyt mutta herkut saa nyt jäädä kauppaan sillä vaatteisiin mahtuminen alkaa olemaan jo melkoinen haaste.
    Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja kiitos menneestä vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkit jäävät täälläkin nyt kaupan hyllyille ja kohti terveellisempää elämää mennään :)

      Poista
  8. Pieniä lupauksia olen tehnyt itselleni. Oikein ihan uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  9. Minäkin keräsin osa joulusta pois. Kynttilöitä aion vielä poltella.
    Hyvää uutta vuotta 2018 myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöitä täälläkin poltellaan pitkin vuotta :)
      Hyvää uutta vuotta sinullekin Tuija :)

      Poista
  10. Lupauksia ei tullut tehtyä, kun olen niin huono niitä pitämään.
    Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta<3

    VastaaPoista
  11. Ihanat raikkaat tunnelmat teillä! Pitäisi tosiaan aloittaa joulun pois siivous nyt kun olen vapaalla vielä. Onnellista uutta vuotta Sarille! <3

    VastaaPoista
  12. Kiitos Tuire, riisuin tänään vielä lisää joulu pois, vain tähdet jäivät olkkariin ja keittiöön.

    Onnekasta uutta vuotta sinullekin Tuire <3

    VastaaPoista
  13. Hyvää uutta vuotta 2018 Sinulle ja perheellesi!😊 Ja kauniit tulppaanit ⚘ Pitääkin metsästää jostain vuoden ekat tulppaanit kotiin. 😊

    VastaaPoista
  14. Kiitos ja sinulle samoin hyvää uutta vuotta! <3
    Tulppaanit tuovat kyllä tuulahduksen keväästä :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä teillä on kaunista ja tyylikästä. En tee lupauksia tuosta samaisesta syystä, ne tuppaa kariutumaan niin nopeasti.
    kauniit tulppaanit, täytyykin käydä taas ostamassa uusi kimppu.

    Mukavaa viikonloppua ja ihanaa lakanutta vuotta :)

    VastaaPoista
  16. Voi kiitos paljon Souliina <3 Otetaan vuosi vastaan ilman sen kummempia lupauksia :) Tulppaanut ovat niin ihania, mulla vain ei jostakin syystä auennut tuo kimppu viimeksi.

    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.