keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Juhannus viikolla









                         




Leppoisaa myöhäisiltaa,  vasta ehdin tänne koneelle, vaikka vakaa aikomus

oli jo eilen se tehdä, mutta päivään mahtui monenlaista aina ripsihuollosta

enon perheen luona vierailuun.  Juhannusviikkoakin elellään ja sekin vähän

lisää kiirusta arkeen, vaikkakaan sen kummempia suunnitelmia meillä ei 

jussin varalle olekaan.  Luultavammin ollaan kotona, jos venettä ei vielä saada

vesille ja grillaillaan täällä ja nautitaan, hyvää säätäkin lupailtiin aatoksi,

onneksi!   Kolme kokonaista vapaapäivää tulee kyllä enemmän kuin tarpeeseen

ja niistä otetaan kaikki irti satoi tai paistoi.


Mutta nyt asiaan, alkuviikosta leivoin vähän juhannusleipää, pannurieskoja

ja saaristolaisleipää, molemmat leivät ovat suosikkejani ja en

osannut päättää kumpaa leipoisin, niinpä tein kumpaakin.  Molempien

leipien päällä graavilohi maistuu taivaalliselta ja hyvin nuo käyvät kaupaksi

pelkällä levitteelläkin voideltuina.  Pannurieskojen ohjeen näetkin tuossa 

ylhäällä, taikina saa olla melko löysää.  Jauhota taikina hyvin leipomapöydällä

ja leikkaa siitä paloja, jotka pyörittelet ja tasottelet lopuksi kaulimella, pistä

muutama reikä haarukalla joka puolelle rieskaa ja paista pannulla molemmin 

puolin, rasvaakaan et tarvitse paistamiseen.  Taikinaa ei myöskään tarvitse

nostattaa, vaan heti taikinan teon jälkeen pääset  leipomaan.

Mulla tuli tuosta määrästä 18kpl rieskoja. 

Saaristolaisleivälle löydät paljon ohjeita netistä, jos innostut niitä leipomaan.


Kävin iltavuoron jälkeen muuten kaupassa ja ostin sieltä ihanan värisiä

pioneja, eivät ole vielä puolta tuntia olleet maljakossa ja nyt jo

availevat nuppujaan.    Huomenna olis vielä luvassa töitä ja 

viikkosiivousta  ennen sitä,  marenkikakun pohjiakin pitäis ehtiä leipoa,

se keskikesän juhla on jo ihan lähellä...




Onko sulla ollut juhannuskiireitä?


Mukavaa illan jatkoa! <3


- Sari 


 

10 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa juhannuksen aikaa <3 voi nams nuita leipiä. :)

    VastaaPoista
  2. Pääsen juhannuskiireistä eroon olemella töissä ja ulkoistamalla lapset jamiehen sukulaisiin ;)
    Eli siivoan ensin rauhassa ja nautin tuloksesta ja hiljaisuudesta karvakamujeni kanssa <3
    Hyvää juhannusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinulla on Satu vähän erilainen juhannus, mutta varmaan kivasti menee olla karvakamujenkin kanssa, rauhassa :)
      Hyvää juhannusta <3

      Poista
  3. Sie olet taas ollut siellä reippaana. Ihania lepomuksia oot taas tehnyt, varmaan ihanan makusia. Oikein hyvää juhannusta sinne koko poppoolle. Me vietetään Jussi ravein merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti raveissa menee hyvin, piän peukkuja :)
      Hyvää jussia teille! <3

      Poista
  4. Oih, nuo rieskat on tosi herkullisia. Olen joskus tehnyt.
    Hyvää juhannusta sinulle Sari ♥

    VastaaPoista
  5. Oletpa ahkera leipoja! En olekaan koskaan leiponut rieskoja, siinä olisikin juuri sopiva kokeilu mökille...Me vietämme Juhannusta mökkimaisemissa; tänään tuulee niin että tukka lähtee, pitää toivoa että ennuste pitää paikkansa ja saadaan nauttia auringosta huomenna. Hyvää Juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ei mitään suurempia suunnitelmia. Kunhan vain aurinko paistaisi ja olisi lämmintä :)
    Ihanaa Juhannusta Sari♡

    VastaaPoista
  7. The new home designs are amazing for yours The application will give a new dimension to your home design app and it is something which is worth a try. Make sure you get in the best tools used for the purpose that are completely free and worth a try. In this website bathroom design tool you can get the chance to sue some simple as well as effective new ranges of house design apps

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.